Boutiquen monet kasvot
Varasimme upean hotellin Pulasta synttäreideni kunniaksi, mutta kuinkas sitten kävikään?
Hotelli Valssabbion Pulassa oli minun synttärilahjani: kaunis
boutique-hotelli, jonka siskoni kanssa varasimme ja maksoimme jo puoli vuotta
sitten. Huomasin heti hotellille päästyäni, että minulla on joku
hylkimisreaktio päällä. Se vahvistui sitä mukaa, kun tajusin että turistikausi
on Pulassa selvästi ohi. Oli ihan pakko päästä nettiin tsekkaamaan, että millä
hinnalla majoitusta on tällä hetkellä myynnissä…
Pahus vieköön, nyt tilaamalla yöpyisi niin paljon
halvemmalla. Tässä sitä maksetaan oppirahoja ja matkakuumeen jälkihöyryjä.
Hotelli on hieno, mutta hei: Onko luksus lemmikkien kanssa kätevää? Maksat
maltaita koirista, jota kannat kauniita portaita pitkin pissalle kadulle, kun koko
hotellissa ei ole palaakaan ruohikkoa. Suljet hännänheiluttajat pieneen
suihkukaappiin odottamaan, että käyt aamupalalla. Etteivät ne vaan sillä aikaa
vaurioita hienoa sisustusta.
Suihkukaappi ja vessa, ne ovat tässä hotellissa ihan pahinta. Ilmeisesti joku laiha miesarkkitehti on keksinyt, että noin intiimeissä tiloissa kuuluu
olla seinän kokoinen peili. Henkilökohtaisesti en todellakaan nauti katsella
itseäni, kun olen istunnolla. Lavuaari on jostain syystä makuuhuoneen puolella,
en nyt tiedä onko se edes kaunista. Ja sängyssä oli tyynyjä vaikka kokonaiselle
hotellille. Valaistuksen kanssa emme päässeet ensimmäisenä päivänä edes samalle
kartalle.
Eikä hotellin ympäristö luvannut parempaa. Moni ravintola
oli jo suljettu talvilepoon ja lähimarkettikin oli kiinni Kroatian
itsenäisyyspäivän takia. Onneksi sentään löysimme Lanterna-ravintolan, jossa
vähäisistä asiakkaista huolimatta palvelu oli huippuluokkaa.
Auts, huomasin joutuneeni negatiivisen ajattelun kehälle. Miten
yleensä ottaen positiiviselle tyypille voi käydä näin ja vielä lomalla? Löysin
ihanasta hotellista vain puutteita, vaikka henkilökunta palveli parastaan.
Aamiainen oli upea kokemus, siellä oli lasikaappi täynnä monenlaisia herkkuja.
Hotellin uima-allas, merinäköala ja rakennuksen monet taideteokset loivat
hienon tunnelman. Kaikki on huippuluokkaa, mutta minä ilmeisesti en?
On tosi hyvä, että pääsemme matkallamme kokemaan monenlaisia majoituksia. Se avartaa ajattelutapaa. Alan yhä enemmän kallistua hotellien sijaan AirBnB-majoituksiin. Ne ovat yleensä edullisempia, tilavampia ja persoonallisempia. Lisäksi niissä saa kaupan päälle kontaktin paikalliseen ihmiseen. Se jos mikä on luksusta.
Kommentit
Lähetä kommentti