Avainasioita ja ystävyyttä
On hienoa huomata, että espanjalainen elämäntapa tarttuu täällä Fugessa myös meihin jäykkiin suomalaisiin. Hyvin harjoitellut poskisuudelmat tulevat jo melko luontevasti.
Hip hei, täällä on nykyään niin paljon nopeita käänteitä,
etten ehdi edes tätä blogia kirjoittaa. Fuengirolassa nimittäin sattuu ja
tapahtuu koko ajan, hyvä että pysyn vauhdissa mukana.
Hyvä esimerkki oli viime viikon sunnuntai. Olin ensin
ystävien kanssa golfaamassa mielenkiintoisella Alhaurin golfkentällä, joka
tarjoaa edullisen vaihtoehdon harjoitella lähipeliä upeissa maisemissa. Green
fee maksoi par3-kentälle vain 18 euroa ja sillä olisi saanut kiertää vaativaa
temppukenttää niin monta kertaa kuin vain ehtii. Kentän ympärillä kukki
mantelipuita ja vuoristonäkymät olivat huikeat. Oli sen verran kylmä tuuli,
että meille riitti yksi kierros. Hauska
yksityiskohta oli, että klubitalolla oli jaossa ilmaisia appelsiineja ja
mandariineja.
Golfkentältä oli lyhyt matka suosikkikylääni Mijas Puebloon.
Tie kulki läpi kauniin vuoristoreitin ja kylästä löytyi erinomainen intialainen
ruokapaikka. Herkullisen ruoan jälkeen oli kiva kierrellä kylän putiikeissa. Sitten soi kännykkä: ”Missä olet, täällä on
pikku ongelma. Olen kadottanut kotiavaimeni.” Ystäväni oli jäänyt lapsen ja
koiran kanssa äkillisesti kodittomaksi, sillä aviomies oli työkeikalla Suomessa
eikä täällä Espanjassa ole huoltoyhtiöitä, jotka tulisivat avaamaan oven. Ei
hätää, kurvasin autollani hakemaan asunnottomat kotiini yöksi.
Seuraavana päivänä aloitimme oven avausoperaation soittamalla
naapuritalon perheen ovikelloa useaan kertaan. Parvekkeelle ilmestyi vihaisen
oloinen mies aamutakissaan. Hän onneksi leppyi, kun ystäväni selvitti espanjaksi
akuutin hätätilanteen. Ja että ratkaisu olisi löydettävissä parvekkeen kautta. Henkeä
pidätellen katselimme yläilmoihin, kun Bruce Leen näköinen mies asteli kolmannessa kerroksessa kaidetta
pitkin pylly vilahtaen ystäväperheen parvekkeelle, sai ikkunan (joka oli onneksi
lukitsematta) kautta auki parvekkeen oven ja kodittomuus päättyi onnellisesti.
Täällä Espanjassa olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, miten
ystävyys kannattelee monenlaisissa tilanteissa. Ja että on uskallettava pyytää
apua ja itse auttaa tarvittaessa. Aina sitä oppii uutta, kun vain heittäytyy
erilaisiin juttuihin. Olen muun muassa asunut pari vuorokautta vuoristossa uuden ystäväni muistisairasta
isää hoitamassa. Hurmaavan kahdeksankymppisen
kanssa vietetyt päivät vahvistivat kantaani, että vanhusten on hyvä elää
mahdollisimman pitkään perheissä, se pitää mielen
virkeänä. Eikä se nyt niin
kovasti haittaa, vaikka toistellaankin samoja asioita muutaman kerran päivässä.
Olen löytänyt täältä Espanjasta ystäviä, joiden uskon
jääneen pysyvästi elämääni. Olen heistä tosi kiitollinen, sillä aidot ja
positiiviset ihmiset ovat minun voimaantumiskanavani. Seuraava haasteeni onkin
oppia olemaan vain itseni kanssa – hiljaisuudessa on minulla hyvin paljon opeteltavaa,
sen kertoivat myös Tarot-kortit. Aion ottaa uuden vaihteen elämässäni ja osallistua muun muassa ryhmämeditaatioon.
Opiskelen täällä myös Sofia-opistossa espanjaa, tosi hauskalla metodilla. Vähän
samanlaisella, mitä Suomessa opetetaan pakolaisia. Meillä ei ole kirjoja, kyniä
eikä papereita, kaikki tapahtuu toistoon ja muistiin perustuen. Lisäksi
kavereita saa auttaa kuiskaamalla. Opettaja on huippu ja nauramme paljon
yhdessä. Viime tunnilla sain heittäytyä Vladimir Putiniksi ja kertoa espanjaksi
itsestäni suuren maan johtajana: no habla finlandés, soy sexy… kyllä täällä auringossa
viihtyy. Yritän unohtaa aktiivisesti, että paluureissu odottaa jo kuuden viikon
päässä.
Kommentit
Lähetä kommentti