Sarvipäiden laskukeikka

Koskaan en ollut edes ajatellut koskea laskevani, mutta niin vain tuli sekin päivä koettua. Stella Polaris Adventuresin perhereitti oli passeli paikka aloittaa. Seuraavaksi tahdon isompiin kuohuihin.

Viiden päivän mittainen Pohjois-Suomen kierros huipentui Rukalle, jossa laskimme kumiveneellä Kitkanjoen yläosan seitsemän koskea. Yllytyshulluna minut oli helppo ylipuhua koskenlaskuun, vaikkei se ole ollutkaan elämäni To do -listalla. 

Stella Polaris Adventuresissa on koskenlaskuperinne kulkenut jo viidennessä sukupolvessa. Oli huikea ajatella, kuinka turistit ovat laskeneet samaa koskea jo 1920-luvulla.

Ensimmäinen positiivinen yllätys oli, että laskijoille oli tarjolla monenlaisia kypäriä. Meidän porukka valitsi tietysti kaikkein hurjimmat, sarvia ja kirkuvanpunaista tukkaa. Sillä pääsi jo aika mukavaan laskufiilikseen.

Muutaman kerran piti kapteeni Paulin neuvoa, että meikäläinen tajusi istahtaa oikeaan paikkaan kumiveneessä. Ei siis sillä lailla mukavasti keskelle venettä, vaan reunalle ja jalka syvälle kiinni veneen poimuihin. Tässäkö muka pysytään laskun ajan? Älä kuule unta näe. Onneksi veneessä oli turvaköydet, johon voi tarttua kriittisinä hetkinä.

Ei muuta kuin koskea päin. Opin muun muassa, että koskessa pitää porukan aktiivisesti meloa, silloin kumivene pysyy oikealla reitillä. Vaikka välillä näyttikin, että menisimme päin kalliota, mutta niin vain vene keikkui läpi kuohujen.

Yhteensä 14 kilometriä pitkän Käylä-Juuma reitin suurin ja komein oli Harjakoski, jossa vaikeuskerrointa oli jo kolmosen verran. Siinä oli jo pientä pudotusta, pärskettä ja ilman sadevaatteita olisi takuulla kastunut. Reitin varrella oli lumoavia maisemia, ruska alkaa hiipiä hissukseen pohjoiseen.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli Suomen suosituin retkeilyreitti, 12 kilometrin Pieni Karhunkierros. Ei minusta taida mitään vaeltajaa tulla, se tuli kyllä todistetuksi. Kierroksen paras hetki oli, kun pääsin maalissa vessaan juomaan hanasta kylmää vettä. Taivaallinen tunne, kun patikointisessio kahden minua huomattavasti parempikuntoisen himourheilijan kanssa oli vihdoin ohitse. 

Saunan lumoa Pellossa

Noin 2500 kilometrin mittainen Pohjois-Suomen kiertueemme kulki reittiä Tampere-Seinäjoki-Kalajoki-Pello-Muonio-Sodankylä-Kuusamo-Kajaani-Tampere. Kalajoella yövyimme Tapion tuvan pihapiirissä, se sijaitsee kätevästi päätien varrella. Tarjolla olisi ollut aamiainen kohtuuhintaan, mutta nukuimme onnemme ohitse.

Pellon Arctic Camping yllätti, siellä oli tähänastisen elämäni kaunein sauna. Suuresta rantasaunasta aukeni iso ikkuna Tornionjoelle, jonka vesi oli vielä ihan uintikelpoista. Leirintäalue oli muutenkin tosi viihtyisä ja siisti. Ja suosittu, siellä oli viikollakin paljon yöpyjiä.

Oli tosi ihanaa piipahtaa Muoniossa asuvien ystävien Päivin ja Jukan luona. Kalastuksesta ja Lapin matkailusta elantonsa saava yrittäjäpariskunta on tehnyt kalanjalostuksesta liki taidetta, sellaisia herkkuja meille ruokapöytään loihdittiin. Jopa minä kalakammoinen pistelin suuhuni kalaposkea.

Sodankylässä Camping Nilimellan palvelupisteenä toimi oli näin sesongin ulkopuolella Piitsi Pub. Huoltopiste oli hyvässä kunnossa ja lähietäisyydeltä löytyi erinomaiset lenkkimaastot. Suurin huvi oli seurata naapurissa majoittuneita tanskalaisia, jotka yöpyivät jonkinsorttisessa munavaunussa. Kun katselin heidän aamupalakokkaustaan taivasalla neljän asteen lämpötilassa, meidän matkailuautossa puhaltava lämmitin tuntui tosi ylelliseltä.

Rukalla majoituimme ylellisesti ystäväni Jaanan mökille. Siellä oli luksuksena pesukone, pääsin pyöräyttämään likapyykit. Tuo pyykkihomma on haastavin juttu, että missä reissaajille löytyy pesumahdollisuus. 

Viimeisenä yönä löysimme Ristijärven Pirtin, josta tuli tosi hyvät fiilikset. Kaikki oli hyvässä kunnossa ja järvimaisema oli lumoava. Ja jälleen tuli todistetuksi, että karavaanarit ovat kaikkien kavereita: ystävällinen pariskunta lahjoitti meille grillimakkarat iltapalaksi, kun lähistöltä ei löytynyt avointa ruokakauppaa.

Miekojärven Kalaa