TALONVAHTINA REISSU MAISTUU MELKEIN KODILTA

Vuoristotalo kahdella hoitokoiralla pahimpaan talvisaikaan, miten houkutteleva tarjous. Tästä olin vuosia haaveillut, joten ei muuta kuin auton nokka kohti Espanjan Aurinkorannikkoa.

Kuuden viikon mittainen talonvahtikeikka järjestyi meille Espanjassa pitkään asuneen ystäväni Liisan kautta. Hän vinkkasi, että entinen naapuri Sally etsii talonvahtia ja koirienhoitajaa. Sally aikoi matkustaa jouluksi lastensa perheiden luo Englantiin.

Oli jännittävää ajella mutkaista pikkutietä vuoristossa sijaitsevaan Sallyn kotiin. Olimme mieheni kanssa nähneet valokuvia talosta ja pihasta, mutta vasta paikan päällä selviäisi koko totuus. Jokaisella talolla on oma tunnelmansa, entä jos tämä onkin tosi kolkko? Miten tulisimme toimeen Sallyn kanssa? Jos hän ei pidäkään meistä, mitä sitten tapahtuu? 

Olimme ajoittaneet tulomme pari päivää ennen Sallyn lähtöä, jotta koirat ehtivät tottua uusiin hoitajiinsa. Se oli hyvä ratkaisu, tuossa ajassa ehdimme keskustella monista elämän käänteistä, arkisista talonhoitoon liittyvistä asioista sekä tietenkin koirista. Kun kuskasimme Sallyn lentokentälle, tuntui siltä, että olimme tunteneet toisemme pitempään. 

Minua jännitti myös, kuinka vuoden vanha koirani Chiara tulee toimeen emäntäperheen koirien kanssa. Jimmy ja Annie ovat kumpikin senioreita, jotka tykkäävät lepäillä rauhassa. Aluksi ne väistelivät kohteliaasti energisen lancashire heelerin leikkiinkutsuja, nyt on jo ajoittain ollut havaittavissa espanjalaisten karvakaverien virkistymistä hippasille. 

Kumpikin on löytökoiria, surusilmäisen Annien joku hylkäsi ihan pikkuisena hautausmaalle kuolemaan. Onneksi Sallyn ystävä löysi pennun ja hoiti kuntoon, ja Annie sai täältä kodin. Kolmekuukautinen Jimmy heitettiin ulos autosta talon portille, vaikka ruskea pentu oli harvinaisen kaunis ja luonteeltaan tosi kiltti. Talonväki näki pennun kulkevan pitkin aidan vierustaa pyytäen päästä sisälle. Edelleen autoja kammoava Jimmy on saanut viettää täällä yli kymmenen vuotta parasta mahdollista elämää.

Täällä Espanjassa sana leviää eläinrakkaista ihmisistä ja heidän porteilleen tavataan hylätä koiria luottaen siihen, että he kyllä hoitavat asian. Parhaimmillaan täällä on asunut samaan aikaan kahdeksan koiraa. Mitähän me sitten teemme, jos portille ilmestyy nyt uusi koiraraasu?  

Chiara on päässyt hyvin mukaan laumaan ja sopu on säilynyt: uskallan jo jättää pikkuiseni aidatulle pihalle seikkailemaan Annien kanssa, kun lähdemme käymään asioilla kaupungissa. Jimmy haluaa aina jäädä sisään nukkumaan, kun taas Annie hoitelee talonvahdin hommia Chiaran toimiessa apulaisena. Koiranpennuille tyypilliset iltahepulit ovat jääneet pois, kun koko päivän pihalla puuhastellut pikkuheeleri nukahtaa saman tien tassut kohti kattoa. Tämä se on todellista koiranelämää.

Virkistävää valoa vuoristossa

Kaksikerroksinen vuoristotalo on kodikas ja tilava. Sisustus muistuttaa emännän englantilaisista juurista, ruusuiset nojatuolit takan ääressä ovat hurmaavat. Täällä on ollut poikkeuksellisen lämmin joulukuu, lämmitystä ei ole tarvittu kuin harvakseltaan.

Terassin ehdoton helmi on uima-allas, joka on kaunis katsella ja varsin virkistävä uida. Nämä villojen uima-altaat ovat myös tärkeitä vesivarastoja tulipalon varalta, sitä en ollut aikaisemmin tajunnutkaan. Onneksi altaassa on vettä läpi talven – ei tarvitse pelätä, että koirat loukkaavat itsensä tippuessaan pari metriä syvään altaaseen. 

Alkusyksyn autoreissu itäiseen Eurooppaan oli sen verran vauhdikas, että nyt on ollut miellyttävää asustella rauhallista arkea kauniissa miljöössä. Fuengirola ympäristöineen on ennestään tuttu, joten olemme nähtävyyksien sijaan keskittyneet elämiseen. Olemme käyneet säännöllisesti kuntosalilla ja ravintolaillallisten sijaan kokkailleet kotioloissa – on nautinnollista syödä lämpimällä terassilla ja ihailla vuoristonäkymiä.

Wifi toimii erinomaisesti, joten työt sujuvat täältä etänä. Ajoittain on ollut puhelimen kanssa pieniä yhteysongelmia, mutta onneksi puhelut toimivat myös WhatsAppissa. Minulla on täällä oma työhuone, josta aukeaa viehättävä näkymä uima-altaalle. 

Huumaava äänimaisema

Olen yllättynyt siitä, miten vahvoina luonnon äänet kuuluvat täällä vuoristossa. Täällä on jatkuva sirkutus, kun pikkulinnut touhuavat talonseinään kiinnitettyjen lintukotojen ympärillä. Öisin koirien haukkuketju kulkee läpi vuoriston, välillä se kyllä kuulostaa ihan susien ulvonnalta. Ja kun omat koirat alkavat haukkua keskellä yötä, ne taitavat haistaa lähistöllä ketun. Hymyilyttää katsella, kun pieni Chiara lähtee aina niin ylpeän oloisena isompien koirien kanssa pihalle vartiointikierrokselle. 

Kuukausi takana ja vielä olisi pari viikkoa edessä tätä vuoriston herkkua. Mitkä ovat fiilikset? Lähtisinkö toisenkin kerran, jos joku kysyisi? Ehdottomasti kyllä, tämä on kokemuksena monin tavoin avartava. Talonvahtina pääsee kurkistamaan paremmin paikalliseen elämänmenoon kuin normituristina. Sallyn ja hänen edesmenneen miehensä Peterin koti tarinoineen ja muistoesineineen tuntuu lämminhenkiseltä, oli miellyttävä huomata, miten nopeasti tänne itsekin ”kotiutui”.

Talonvahtina olo on mahtava juttu myös taloudellisesti, kun asumiskulut jäävät pois. Rahaa menee vain ruokaan ja polttoaineeseen. Vähän yli sadan euron tankillisella pääsee käymään Englannissa eli Gibraltarilla, ajella maisemia ihaillen vuoristossa ja kulkea usean viikon ajan kaikki arkiset ajot salille ja kauppaan. Ruoka on edullisempaa kuin Suomessa, kallein rasti tässä kaikessa ovat matkat Suomesta tänne ja takaisin hotelliyöpymisineen. Siihen saa varata noin tuhat euroa kumpaakin suuntaan.

Vuoristossa asuminen ei välttämättä sovi heille, jotka tykkäävät viettää aktiivista seuraelämää. Itsekin huomaan välillä, että levoton sielu alkaa harhailla ja kaivata ihmisten pariin. Täältä on alle kymmenen kilometriä Fuengirolaan ja idyllinen Mijas Pueblo on vain muutaman (tosi hikisen ja mäkisen) kilometrin päässä, joten ravintoloita, kauppoja ja ihmisvilinää on saatavilla pahimpaan virikenälkään.

Mutta jos kaipaat kiireettömiä päiviä, jolloin voit istuskella rauhassa kahvikupposen ääressä ihaillen ympärillä avautuvaa maisemaa, niin tämä on huippujuttu. Jokainen aamu tuntuu täällä luksukselta, kun voi vaan avata oven ja päästää koirat juoksentelemaan ulos. Ja jos kantti kestää, niin voi pulahtaa uimaan virkistävän kylmään veteen.