Unelmasta tavoitteeksi

Jokainen unelma alkaa pienistä askelista. Toiset käyttävät aarrekarttaa, toiset tekevät budjetteja. Minun tapani toteuttaa haaveeni on kirjoittaa se blogiksi. Kirjain kerrallaan, siitä se lähtee: nainen ja kaksi koiraa maailmalla. 


Olen unelmoinut elämästä ulkomailla niin kauan kuin muistan. Että sitten viimeistään eläkkeellä asun osan vuotta paikassa, jossa syksyn synkkyys ja talven kylmyys ovat historiaa. Nyt tuo unelmani on tulossa todeksi aikaisemmin kuin uskoinkaan. Olen syksyllä lähdössä kahden pienen koirani kanssa matkalle, joka toivottavasti vie pitkälle.

Kuvittelin, että irtiotto taviselämästä on mahdollista vasta eläkkeellä. Kunnes avasin suuni ja kerroin työpaikallani unelmastani. Yllättäen sain vastauksen, että meidän työyhteisössä se on mahdollista. Nykyaikana työnteko ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan. Työtä voi tehdä vaikka missä, kun olosuhteet ovat otolliset. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Miten onnellisessa asemassa olen, kun voin lähteä unelmieni matkalle jo nyt?

On huikeaa, että saan olla työpaikallani suunnannäyttäjänä uudelle tavalle tehdä työtä. Että minuun luotetaan niin paljon, että työpisteeni voi sijaita neljäntuhannen kilometrin päässä pääkonttorista. Sellainen luottamus tekee nöyräksi – parempaa työmotivaattoria en osaa kuvitella.

Lähtöpäivä on jo lyöty lukkoon. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna sisareni lähtee kanssani kymmenen maan tourneelle, joka vie lähelle lopullista määränpäätäni Fuengirolaa. Tässä blogissa voit seurata matkan valmisteluja ja elämäni seikkailua.

Luvassa on myös kommelluksia ja yllättäviä käänteitä.  Blogin nimen keksi rakas ystäväni Annukka, jonka kanssa olemme tehneet useita matkoja yhdessä. Hän jos kukaan tietää, että kartalla oleminen on minulle monella tapaa haastavaa.

Vielä 91 yötä lähtöön.


Kommentit

  1. Mahtavaa! Oon kyllä pikkasen kade ��. Mutta pääsenpä seikkailuun mukaan tämän blogin kautta ��

    VastaaPoista
  2. Jännitys kasvaa, rakas ystäväni! Uskon, että reppusi täyttyy ainutkertaisilla elämyksillä ja blogin kautta voimme olla mukana matkassasi. Muutenkin kuin sydämessä. ❤

    VastaaPoista
  3. Rohkea nainen, kohti unelmia❤️ Sä jos kuka pystyt tähän, respect!

    VastaaPoista
  4. On elämys matkustaa autolla läpi Euroopan. Minä olen tehnyt sen vuonna 2006. Matkustimme silloin Kuopiosta Fuengirolaan, jossa olimme 3 kk. Ei ollut autossa navigaattoria, Tukholmasta ostimme Euroopan karttakirjan, jonka mukaan sitten navigoitiin läpi Euroopan. Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  5. Hienoa! Liian harva uskaltaa elää unelmaansa, mutta onneksi on meitä, jotka uskaltavat ja näyttävät tietä ja esimerkkiä myös muille vähän hitaammille. Onnea seikkailuun <3

    VastaaPoista
  6. Siis Wau����Mahtava kokemus ja onnea mielenkiintoiselle matkalle��

    VastaaPoista
  7. Hienoa, mahtavaa matkaa! Olen niin blogin kautta mukana! Ja sä inspiroit mua (jälleen kerran) ja tartuin tähän ajatukseen, jonka jo kerran aloitin, mutta jonka kuitenkin hautasin: https://hyvisjuttuja.wordpress.com/ -S

    VastaaPoista
  8. Kiitokset kaikille kommentoijille, oli näin ammatikseen kirjoittavalle yllättävän korkea kynnys aloittaa tämä matkablogi. Kai se johtui siitä, että olen blogin myötä askeleen lähempänä lähtöä? Mukavaa S, että pääsen seuraamaan sinun Hyvisjuttuja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanko on valmiina uuteen hittikesään

Seuraavaksi Sisiliaan?

STRÖMFORSIN RUUKISSA TAOTAAN UUSIA MENESTYSTARINOITA