OLENKO KARTALLA?

”Samaa elämää se on Fugessa kuin ääsjoellakin. Ehkä vähä paree ilmasto. Laskut tulee maksuun. Ihimiset välillä paskoja välillä kivoja. Uutta joo mut arki o arkia epsanjassakin.” Näinhän se on, mitä Facebookin viestikentässä seisoo. Joka paikassa tulee arki ja laskut on maksettava (juuri maksoin marraskuun vuokran). Mutta en usko, että ihan samaa elämää, koska ilmasto ja valo tekevät ihmisten arjesta iloisempia. Puhumattakaan vuorista, merestä ja muutenkin kauniista maisemista. Vein aamulla poikani lentokentälle. Kyyneleet nousivat silmiini, kun aikuiset miehet lähtivät innokkaana kukin omaan kaupunkiinsa: Vaasaan, Tampereella ja Seinäjoelle. Hyvähän se on, että lapset irtautuvat kotipesästä ja kasvattavat itselleen siivet. Keskustelujen perusteella heillä on myös vahvat juuret, joissa oman perheen ohella merkittävässä osassa ovat ystävät. Kallistun jopa sille kannalle, että ystävät ovat arjessa se kannattelevin tukiverkko. Vanhempien tehtävä on tukea aikuis

Koiraperheelle sopivan majoituksen löytyminen ei aina osu nappiin. Tänään jouduimme salakuljettamaan toisen koiran hotellihuoneeseen. Saa nähdä, selviämmekö yön yli jäämättä kiinni. Merenrantahotelli mainosti, että lemmikit ovat tervetulleita. Booking.com-haussa löytynyt edullinen kattohuoneisto vaikutti kaikin puolin sopivalta ja tein varauksen. Yllätys oli, että huoneisiin sallitaan vain yksi koira kerrallaan. Varausehdot olivat tiukat, joten päädyin valkoiseen valheeseen yhdestä koirasta. Täällä sitä nyt piilotellaan tassuttelijoita, pissatuskeikat on hoidettava yksi koira kerrallaan. Kaikki pojat ovat olleet reissussa mukana perjantaista lähtien. Auto on ollut todella täynnä ääntä ja tavaraa. Harmillista, että sää on vähän kylmentynyt. Ihan sellaista aurinkolomaa ei pojille tullut kuin etukäteen kuvittelin. On ollut mukava viettää yhdessä rentoa lomaa, pelata korttia ja olla vain kukin omissa oloissaan. Lähdin Seinäjoelta 33 päivää sitten, olen nyt ollut ulkomailla

Haaveeni yöpyä viinitilalla toteutuu tänään. Pikku Prinssin kirjottajan suku tuottaa omaa tarinaansa majoittamalla viinin ystäviä omassa linnassaan Etelä-Ranskassa.  Kun auto starttasi aamulla Marseillesta, päivän tavoitteena oli löytää seikkailufiiliksellä viinitila, jossa voi yöpyä. Nizzasta reissukaveriksi tulleen poikani kanssa lähdimme ajelemaan kohti Ranskan ja Espanjan rajaa ajatuksella, että ryhdymme vasta iltapäivällä bongailemaan sopivia viinitarhoja. Katsomme ensin rauhassa, että mihin saakka päivän aikana ehdimme ajaa. Oli tosi kiva päivä, kävimme kahvilla Nímeksessä ja lounaalla Setéssä, kumpikin kauniita kaupunkeja. Iltapäivällä alkoi navigaattorissa näyttää siltä, että viinitila voisi sijaita jossain päin Narbonnea. Ei ollut ihan helppoa löytää sopivaa paikkaa, nettihauilla löytyi kyllä viinitiloja, mutta en saanut selvää, että onko siellä tarjolla myös majoitusta. Onneksi booking.com kertoi, että Narbonnen lähistöllä sijaitsi majoituspaikka nimeltään Château Pe

Liikenneruuhka Nizzassa nosti verenpaineeni huippulukemiin. Lentokentän vartija kävi kuumana, mutta onneksi sisko pääsi paluulennolle ja väliveli saapui matkakumppanikseni. Siskollani Riitalla oli tiistai-iltana oli tosi vauhdikas lähtö Nizzasta. Arvioitu puolen tunnin matka-aika Antibesista Nizzan lentokentälle kesti ruuhkien takia 80 minuuttia, vaikka matkaa oli vain 16 kilometriä. Lähdimme siis takamatkalta ja vielä kriittisellä hetkellä ajoin ohi risteyksestä, joten tilanne oli kaikkea muuta kuin levollinen. Siellä me sitten kaasuttelimme ja välillä jumitimme ruuhkissa pitkin Nizzan katuja peläten, että Riitta ei ehdi koneeseen. Kun pääsimme myöhässä lentokentälle, oli meillä jo pikku paniikki takaraivossa. Ajoin läpi jonkun tarkastusaseman ja sain perääni vihaisen vartijan. Kun pysäytin auton matkatavaroiden purkamiseksi, vartija esti toimituksen. Ajattelimme, että tähänkö se nyt tyssää. Näin jo itseni käsiraudoissa, sen verran vihainen mies oli. Onneksi hän ymmärsi hätäm