OLENKO KARTALLA?

Nyt alkaa reissu olla siinä vaiheessa, että viikonpäivät pitää tarkistaa kalenterista ja vaatetus on kaikkea muuta kuin klassista tai tyylikästä. Meistä on tullut todellisia karavaanareita. Neljän viikon roadtripin jälkeen olo on kuin entisellä lintulaudalla – ihan pihalla. Ajantaju on kadonnut ja päivät sulahtavat lepposaksi muistojen helminauhaksi. Yllättävää, miten vähän voi vuorokaudessa saada aikaan ja toisaalta, miten paljon ehtii samassa ajassa nähdä ja kokea auton ikkunasta tuijotellen. Olen rikkonut kaikki rajani, mitä tulee tyylittömään pukeutumiseen. Suurimman osan ajasta olen kulkenut kukkaisissa muovikengissä ja vaatteissa, joissa pääpointtina ovat mukavuus, pehmeys ja joustavuus. Yöunet tapaavat venyä melkein kymmeneksi tunniksi ja elämä sujuu rauhalliseen tahtiin eteenpäin, samalla kun maisemat ja maat vaihtuvat. Tämäkö on nyt sitä downshiftausta? Liikuntaa olen toki harrastanut kohtuullisesti. Kipeä tulehdus kantapäässä on estänyt juoksemisen, mutta olen t

On se kuulkaas uskomaton fiilis, kun kymmenen päivän epävarmuuden jälkeen pääsee jälleen omalla matkailuautolla tien päälle. Puskaparkki tuntuu niin ylellisyydeltä ja Euroopan maiden rajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Olimme vuokranneet auton useaksi päiväksi, kun uuden vaihdelaatikon piti saapua vasta viikonlopun jälkeen. Yllätys oli viikko sitten perjantaina melkoinen, kun auto olikin ajokunnossa. Onneksi vuokra-auton sai palauttaa ja pääsimme jatkamaan matkaa omalla autolla. Viikonlopun aikana tutustuimme toisen maailmansodan aikaisiin kohteisiin. Minulle tulivat tutuksi Halben taistelu ja Seelowin kukkulat. Ja Puolan maantien kukkulat, en ole koskaan kokenut niin huonokuntoista päällystettyä tietä. Tie oli niin kamalassa kunnossa, että suunnitelmissa ollut Krakova jäi tuleviin reissuihin ja auton nokka suuntautui kohti Itävaltaa.  Olemme testanneet monenlaisia puskaparkkeja ja todenneet, että niiden hinta-laatu-suhde on erinomainen. Rekkojen kanssa samassa parkiss

Matkailuauton vaihteissa oli ilmennyt matkan varrella pientä häikkää, mutta kun pakki teki stopin vähän ennen Berliiniä, alkoi hirvittää. Mitenkäs matka tästä jatkuu? Vaihdelaatikko päätti, että nyt riittää. Eihän siinä auttanut kuin nöyrtyä isompien moottoreiden armoille. Onneksi saimme yöpyä ympäri vuorokauden auki olevan huoltoaseman pihalla Berliinin esikaupunkialueella ja totuttautua yllättävään tilanteeseen. Kahdesta asiasta olen tässä tilanteessa kiitollinen: Autoliiton plusjäsenyydestä ja siitä, että tämä tapahtui Saksassa. Puolassa asioiden hoitaminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa jo kielen takia. Soitto Autoliittoon ja saimme ammattilaisen huolehtimaan auton korjausasioista. Lisäksi Autoliitto korvasi kahden vuorokauden hotelliyöt koko porukalle. Seuraavana aamuna saapui hinausauto. Olihan se vähän erilainen sightseeing-kiertoajelu, kun etsimme kaupungista sopivaa korjaamoa. Vasta kolmas paikka oli riittävän iso, sellainen että sinne mahtui meidän matka

Marraskuinen Puola on melkein yhtä harmaa ja sateinen kuin Suomi. Onneksi sentään on ollut aika lämmintä, yli kymmenen astetta. Ajoimme viikonloppuna Baltian maat läpi yhden pysähdyksen taktiikalla. Aktiivisesti salitreeniä harrastava reissumies tarvitsee säännöllisesti kuntosalikäyntejä, siksi yövymme matkailuauton sijaan välillä myös treenitilan sisältävissä hotelleissa (joissa on herkulliset aamiaiset). Nettihaulla löysin Latvian pääkaupungista Riikasta Bellevue Park Hotel Rigan hintaan 55 euroa yö. Hotelli ei ollut kovin lemmikkiystävällinen: yöpyminen kahdelta pieneltä koiralta olisi maksanut 40 euroa (ilman aamupalaa). Reissusesset saivat matkailuauton kahdestaan käyttöönsä, koirien yö meni hyvin, vaikka vähän sitä jännitinkin – kävin varmuuden vuoksi nukkumassa osan yötä autossa. Puola on iso ja monipuolinen maa. Viime vuoden reissulla ihastuin eteläisemmässä Puolassa ystävällisiin kielitaitoisiin ihmisiin, nyt ei ole ollut pohjoisessa ihan samanlaiset fii

Ei tätä tunnetta voi edes selittää. On ihanan irrallinen fiilis kaikesta, kun laiva lähti satamasta kohti Tallinnaa. Eurooppa on auki meille ja me uusille kokemuksille.  Ensimmäinen yö karavaanarina vahvisti tunnetta, että tämä on niin minun juttuni. Pikkuruinen liikkuva koti on kätevä parkkeerata vaikka satamaan. Nukun niin sikeästi, ettei vieressä kulkeva ratikka häirinnyt. Tosin aamuyöstä alkoi vähän tökkiä, kun lipputangon naru hakkasi puolen minuutin välein tankoon. Aamukahvia piti vähän soveltaa, kun ei ollut sähköä saatavilla. Kiehautin veden ja laskin sen kahvikeittimen suodattimen läpi. Ei ihan yhtä maukasta, mutta meillä oli sentään kahvia tarjolla autojonossa aamulaivaan. Perjantai 1. marraskuuta oli sopivan juhlallinen päivä lähteä, on tullut reissattua yhtä matkaa tuon Euroopan karttaa tutkailevan miehen kanssa puoli vuotta. Tuntuu uskomattomalta, että joku kolahtaa näin vahvasti yli viisikymppisenä. Ehkä sen takia tätä juttua osaa arvostaakin niin paljon.