Autohuolto espanjalais-laihialaisittain

 Kun on oppinut jättämään asiat viime tippaan, niin autonkin huolto tapahtui viittä vailla ennen lähtöä. Ei siinä muuten mitään, mutta maalari oli taivaanrannan tyyppi.


Matkalla on tullut mittariin 14 000 kilometriä ja se näkyy autossa. Renkaat ovat ihan sileät ja huoltokin tarpeen. Lisäksi auton kylki oli saanut pientä osumaa liian ahtaassa parkkihallissa, sekin piti fiksata ennen kotimatkaa.

Sain ystävältäni vinkin, että Fuengirolassa on tosi hyvä suomalalainen autokorjaamo nimeltään TT-Taller Timo Tampsi. Otin mieheen yhteyttä ja yllätykseni hän olikin lähtöisin Laihialta, jossa minä asuin liki 20 vuotta. Meillä oli paljon yhteisiä tuttavia. Timo on muuttanut reilu kymmenen vuotta sitten Fuengirolaan. Hän tykkää huoltaa autoja, joita ei talven ruoste pääse raiskaamaan. Kesäajat ovat Fugessa sen verran hiljaisia, että mies siirtyy huoltohommiin Vaasan Rinta-Jouppiin.

Olin tosi tyytyväinen, että sain autooni koko paketin samasta osoitteesta. Huollon tehnyt Timo hoiti rengaskaupassa hintavertailun, vei auton renkaidenvaihtoon ja tutulle espanjalaismaalarille kunnostettavaksi. Aikataulu oli vain sen verran tiukka, että espanjalaisten kanssa nousi adrenaliini. Maalari oli luvannut auton valmiiksi kahdeksi, mutta odottelin sitä vielä kuudelta. Timo totesikin minulle, että et näköjään ole vielä oppinut espanjalaisista mitään. Heidän aikakäsitys on aivan jotain muuta kuin meillä.



Nyt olen valmis lähtöön. Rakkaat ystävät on hetkeksi hyvästelty, tavarat pakattu ja edessä on viimeinen yö täällä Fugessa. Kirjoittaminen on taas toiminut terapeuttina, nyt on hyvä olo lähdönkin suhteen. Tämä oli tässä, seuraavat seikkailut odottavat.

Perjantaina poimin Malagan lentokentältä kyytiin siskoni ja auto vie kohti uusia kokemuksia. Pysykää kartalla.

Kommentit

  1. Turvallista matkaa ja ihania, uusia kokemuksia naapurin likalle.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ja hyvää reissua teille pitkin Eurooppaa.

    VastaaPoista
  3. Hauska lukea kokemuksia myös ulkomailta! Itse olen samanlainen tuossa asioiden viimetippaan jättämisessä. Etsinkin tällä hetkellä kuumeisesti korjaamoa, mihin voisin autoni viedä, kun en hoitanut asiaa ehkä ihan ajallaan. Onneksi näissä on kuitenkin paljon vaihtoehtoja mistä valita!

    VastaaPoista
  4. Se on kyllä hauska törmätä suomalaisten perustamiin yrityksiin ulkomailla. Itsekin reissaan paljon autolla. Ensi kesäksi olisi tarkoitus tehdä kotimaanreissu. Auton huolto pitäisi ainakin hoitaa ennen reissua ehdottomasti kuntoon.

    https://lapinlaatuautot.fi/autohuolto

    VastaaPoista
  5. Tuo onkin hyvä, että sai huollon hoidettua. Meilläkin auto viedään autohuoltoon, lähdemme hieman pidemmälle reissulle. On sitten hyvä, että kaikki on tarkastettu ja kunnossa.
    http://www.motofix.fi/huoltopalvelut/

    VastaaPoista

  6. No teillähän on ollut mukava autohuolto. Meilläkin olisi haaveissa lähteä ensi kuussa autolla reissuun. Mukava kuulla, että autohuolto sujuu jouhevasti myös ulkomailla, mutta meillä on määräaikaishuolto juuri ennen matkaa, onneksi. https://www.startauto.fi/huoltopalvelut/maaraaikaishuolto

    VastaaPoista
  7. Olipas kiva yllätys matkan varrella. Ulkosuomalaisiin voi törmätä melkein missä vain. Onneksi ympäri kotimaankin on laadukkaita autohuoltopaikkoja, jos lomamatkan aikana ilmenee vikoja. Meidän piti sellainenkin kummajainen kerran uusia kuin moottorin jakopään hihna. Mukavia reissuja! https://www.korpiauto.fi/kaikki-tarvittavat

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanko on valmiina uuteen hittikesään

Seuraavaksi Sisiliaan?

STRÖMFORSIN RUUKISSA TAOTAAN UUSIA MENESTYSTARINOITA