Aivot vasempaan päin

Tätä olin etukäteen jännittänyt Irlannin reissulla. Millaista olisi istahtaa auton rattiin ja lähteä kurvailemaan vasemmanpuolisia teitä?

Flizzr-autovuokraamon palvelu oli ystävällistä eikä ylimääräisiä vakuutuksia tyrkytetty (kuten netissä oli monessa kohdin varoiteltu). Kuvasimme siskon kanssa auton pienetkin pintavauriot siltä varalta, että palauttaessa tulee ongelmia ja lähdimme lievässä pintajännityksessä liikenteeseen. Onneksi olimme tilanneet automaattivaihteistolla kulkevan auton, olisi ollut aika vaikeaa käyttää vaihteita vasemmalla kädellä.

Ei vasemmalla puolella ajaminen ollutkaan niin vaikeaa kuin olin etukäteen kuvitellut, piti vain olla tosi tarkkana erityisesti risteyksissä. Sovelsin ensimmäisenä päivänä en ohita kertaakaan -taktiikkaa ja ajelin kiltisti jonon jatkona. Kun ajokaistoja on neljä, sinne mahtuu hyvin sekaan yksi peesaileva suomalaisnainen. 

Vuokra-automme on hybridi ja se päästelee välillä omituisissa kohdissa ääniä.  Mietimme siskon kanssa, että voisiko takapenkillä olla liian painavaa tavaraa ilman turvavöitä… sitten järkeilimme, että ehkäpä se piippaakin, kun auto on liian lähellä keskiviivaa. Ja kun tarkemmin tiirailin mittaritaulua, niin siellähän oli ihan selvä symboli, joka näytti millä puolen autoa uhkaa törmäämisvaara. 

Irlannissa on monilla teillä kummankin puolin ajokaistaa pieniä pallukoita, jotka estävät ajamisen liian lähellä reunaa tai keskiviivaa. Kätevää, auton renkaat alkavat ajaessa naputtaa kun on väärässä kohtaa tietä. Tietullisysteemi on vielä pikkuinen mysteeri, eiköhän se ajan kanssa selviä, milloin ja mitä pitää maksaa.

Dublin oli minulle pienoinen pettymys, lieko osasyynä sateinen sää vai maanantaifiilis. Kaupungin läpi kulkeva Liffey-joki oli vähävetinen ja sen varrella rumia rakennuksia. Muun muassa viikinkien elämää esittävä Dublinia oli museona jämähtänyt kauas Titanic Belfast -museosta (kuka haluaa enää videoaikakaudella katsella rumia vahanukkeja?) ja Trinity Collageen oli niin pitkä jono, että skippasin sen suosiolla ja painuin pienen shoppailukierroksen jälkeen kämpille päivänokosille.

Päädyimme autoreissulla ensimmäiseksi yöksi Waterfordin lähellä sijaitsevaan pieneen Duncannon rannikkokylään. Merenrannalla kävellessä tuli hurmaavan ajaton tunnelma, juuri tällaisten maisemien ja fiilisten takia halusin Irlantiin. Hyvää fiilistä lisäsi se, että majoitusvalintamme Seashells B&B osui nappiin. Viihtyisä kolmen huoneen pikku majatalo tarjoaa idylliset olosuhteet. Talon emäntä oli kahden koiransa kanssa juuri sitä, mitä minäkin haluaisin joskus vielä olla: vastaanottamassa kansainvälisiä vieraita majatalooni.

Toinen autoilupäivä vei meidät läntiselle puolelle saarta, kuuluisan Ring of Kerry -reitin varrelle. Matkan varrelle osui upeita linnoja, vuoristomaisemia, idyllisiä pikkukyliä ja Killarneyn kansallispuisto, joka oli muuten tähänastisen autoiluni haastavin rasti. Jos olisin tiennyt, että kapealla vuoristotiellä tulee vastaan kymmenkunta turistibussia, en olisi ikinä tuolle reitille lähtenyt. Aika monta suomalaista kirosanaa tuli päästettyä, kun annoin peruuttamalla busseille tilaa. Olen todella surkea peruuttelija, joten tämä päivä ilman peltivaurioita tai ojaanajoja on pienoinen ihme.

Löysin kiinnostavan airbnb-majoituksen pienestä Sneemin kylästä – pihamökin, joka oli livenä vielä upeampi kuin kuvissa. Jännittäväksi paikan tekee se, että Glasnacree House and Gardensin entinen omistaja oli hollantilainen huumeparoni. Voi vaan kuvitella, että millaisia tyyppejä tässä mökissä on aikaisemmin majaillut. Toivottavasti kukaan ei ole päässyt täällä hengestään ja jäänyt kummittelemaan. Tai löytyisiköhän tuolta hulppeasta puutarhasta joku vanha aarrekätkö?