Millenium

 Elettiin vuosituhannen vaihdetta Suomen Skotlannissa Laihialla. Omakotitalo oli rakenteilla ja laskettu aika käsillä. En muista, että pihlajanmarjat olisivat koskaan olleet niin punaisia.

Kun Millenium tuli kotiin, se oli pieni kaksio, jossa monesti yöpyi viisihenkisen perheen lisäksi myös rakennuskökässä olevia sukulaisia. Milleniumista tuli parin kuukauden ikäisenä uuden tuvan Jussi, joka pian kävelemään opittuaan seurasi reippaana isoveljien perässä seikkailuihin. Taidettiin häntä käyttää kolttosissa testaajana, ties mitä kaikkea on joutunut pienimpänä kestämään.

Millenium löysi jo taaperona pallon taikavoiman. Se tuntui olevan hänen juttunsa. Hän potki, heitti ja pompotteli kaikenkokoisia palloja. Sisällä ja ulkona, aina kun vain oli mahdollista. Kun isoveljen joukkue tarvitsi täydennystä pelireissulle, Millenium haettiin bussiin naapurista leikkimästä. Valmentaja laittoi hyökkääjäksi: hän oli niin pieni, että kaatui kuulemma matalimmalta.

Milleniumia kutsuttiin koulussa välillä Väinöksi, sillä hän hymyili usein kuin se J. Karjalaisen laulun Väinö. Hän ei pelännyt mitään eikä ketään, ja opetteli jalkapalloilun ohessa puhumaan sujuvasti ruotsia. Millenium kasvoi teiniksi ja teki kolttosia kuten isoveljet aikoinaan. Rehtori otti yhteyttä epäsäännöllisen säännöllisesti. Milleniumin kaveripiiri kasvoi ja vauhtiakin oli välillä aivan liian paljon.

Millenium pääsi ripille, vaihtoi futisseuraa ja valmistui yläkoulusta. Hän kasvoi pituutta, opiskeli lukiossa  ja alkoi näyttää mieheltä, tuo minun pikkuinen Milleniumini. Hän tanssi vanhojen tanssin, sai kesätyöpaikan ja opetteli ajamaan autoa.

Tänään Millenium täyttää 18 vuotta. Hänestä on kehkeytynyt upea nuori mies, joka varmasti pärjää elämässä. Terveellä itsetunnolla, futiskentillä hankitulla sitkeydellä ja hymyllä pääsee pitkälle.

 ”Lainaa vain, lainaa vain Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.”