Ajamisen hurmaa ja pikku ylläreitä

Matka Baltian läpi Puolaan sujui yhden yön taktiikalla. Kilometrejä on tullut Seinäjoelta mittariin yli 1200.

Olen pitänyt itseäni melko kehnona kuskina. Paljon mieluummin istun kyydissä googlettamassa määränpäätä kuin auton ratissa. Ajaminen on ollutkin pahin pelkoni tässä reissussa. Että jos tuleekin paniikki keskellä liikenneruuhkaa?

Sydänalassa kipristeli lauantaina, kun tyyräsin autoa laivasta ulos Tallinnaan. Mutta kun huomasin, että eihän tämä olekaan tavallista ajamista kummempaa, iski valtava riemun tunne. Olen päässyt kuskina seuraavalle tasolle. Tunsin, kuinka sisäinen jarru hellitti ja aloin nauttia ajamisesta. Täällä minä olen, autolla Tallinnan keskustassa kuin kala vedessä. Mahtavaa, kyllä sitä vaan kannattaa uskaltaa.

Navigaattorimme Tompan kanssa on ollut pieniä haasteita. Mies ei aina ilmoita nopeusrajoituksia oikein ja kerran se ohjasi väärälle reitille. Onkohan hänellä joku identiteettikriisi vai miesflunssa? Täytyy yrittää päivitystä, ilmeisesti muutamat tietyöt ovat jääneet Tompalta huomioimatta. Baltian tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa, on varmaan uponnut niihin rutkasti EU-rahaa. Liikennekäyttäytyminen on kohteliasta. Vain yksi rekkakuski on tähän mennessä aiheuttanut harmia ja siitäkin tilanteesta selvisimme ilman vaurioita.

Ekan yön vietimme Latviassa Saulkrastissa. Apartments Melnalkšņin  yksiö sijaitsi todella ystävällisen isäntäväen kanssa samassa talossa. Aluksi asunnosta tuli vähän nukkavieru tunnelma, mutta kun pääsi asettumaan aloilleen, se vaikutti viihtyisältä ja on erittäin hyvässä kunnossa. Vieraanvarainen paikka lähellä merenrantaa. Ja mikä parasta, koirat sai päästää ovesta suoraan ulos pissalle.

Saulkrasti on noin kolmentuhannen asukkaan pikkukaupunki lähellä Riikaa. Se on tunnettu 17 kilometrin pituisesta upeasta hiekkarannasta.  Jostain syystä rannan vierellä oleva metsä teki minuun vielä isomman vaikutuksen. Siellä kulki mahtavat kävelyreitit. Pikkukaupunki itsessään oli näin äkkiseltään aika mitäänsanomattoman oloinen, mutta ehkä kesällä siitä kuoriutuu valloittava rantalomakohde.

Sunnuntai oli pyhitetty ajamiselle, sillä haluamme mahdollisimman nopeasti lämpöisempään ilmanalaan.  Tompan mukaan Saulkrastista Puolan Bialystokiin on 547 kilometriä. Lähdimme kahdeksalta aamulla ajatuksella, että nyt ei ole kiire minnekään. Mukavaa matkantekoa, kun voi pysähtyä silloin kuin huvittaa. Hotellinkin varasin apukuskin paikalla istuen vasta tuntia ennen perille pääsyä, oli ihan hyvät viime hetken tarjoukset.

Noin kolmensadantuhannen asukkaan Bialystok vaikuttaa yhden illan perusteella tosi kivalta paikalta. Meillä on idyllinen pikkuhotelli Gościnna Kamienica ihan keskustassa. Pieni yllätys oli, että hotelin mainostamaan turvalliseen sisäpihalla sijaitsevalle parkkipaikalle oli niin kapea portti, ettei meidän auto mahtunut siitä sisään. Piti jättää kadulle, toivotaan että se on vielä siellä. Onneksi on rattilukko, ehkä se vähän hillitsee varkaita. Hotellin sijainti on mainio, paljon nähtävää kävelyetäisyydellä. Ihanaa päästä aamulla koiralenkille seuraamaan, kun kaupunki herää uuteen päivään.   

On täällä ilmennyt muitakin pikku ylläreitä, joissa on tarvittu luovia ratkaisuja. Oona-neidillä on alkanut iän myötä tulla pissanpidätysvaivoja, mäyräkoira päästi aamukolmelta pikku pissat kokolattiamatolle. Hiusten kuivashampoo oli nyt tarpeeseen, kun piti raikastaa tuo kohta matosta. Iitu puolestaan päästi naiseutensa valloilleen täällä Keski-Euroopassa. Neidillä alkoi juoksut, joten hän olisi valmis kansainvälisiin suhteisiin eri rotujen kanssa. Tytteli vähän ihmetteli, kun sai ylleen vanhat pikkuhousuni. Täytyy etsiä jostain lemmikkieläinkauppa ja ostaa Iitulle omat pikkarit.

Eli pieniä vuoto-ongelmia on tähän mennessä ilmaantunut, muuten on ollut huikeaa joka hetki. Välillä on pitänyt itseltään kysellä, että onko tämä oikeasti edes totta. Että herättääkö kello minut pian maanantaiaamuun Seinäjoen Joupissa?