Jalat ja mieli lähtökuntoon

Visiitti kotipitäjään Kuortaneelle teki hyvää jaloille ja mielelle.

Tänään oivalsin, että juuri nyt on oikea aika hiljentää tahtia. Isoimmat työjutut ennen kesälomaa on tehty eli voin pikku hiljaa siirtyä lomamoodiin (juu, vielä on neljä työpäivää). Päätin, että ryhdyn tietoisesti hidastamaan elämääni ja irrottaudun turhista aikatauluista.

Tuohon päätökseen sopi oikein hyvin, että olin sopinut kyläreissun kotipitäjääni Kuortaneelle nuoruudenaikaisen ystäväni Jaanan luo jalkahoitoon. Koiratkin tykkäsivät, kun pääsivät maalle vapaana juoksentelemaan koirakaverin kanssa.

Jalat saivat hyvän lähdön lomalle Jaanan käsittelyssä. Lähes neljäkymmentä vuotta kestänyt ystävyys toi lämpimän olon: ei tarvitse turhia selitellä, kun toinen ymmärtää puolesta sanasta. Elämä on kuljettanut kumpaakin omille reiteilleen, toivottavasti nämä viimeiset kierrokset kuljemme tiiviimmin yhdessä.

Kävimme laittamassa vanhempieni haudan talvikuntoon. Kunpa led-kynttilä jaksaisi valaista siihen saakka, kun kevään valo voittaa pimeyden. Muistelimme kahden vuoden takaisia aikoja, kun äitini taisteli viimeisiä viikkoja syöpää vastaan. Hän totesi minulle silloin, että olen lähdössä ulkomaille. Minä vastasin, että ei todellakaan ollut lähiaikojen suunnitelmissa. Taisi äiti nähdä paremmin tulevaa kuin tytär?

Teki mieli käydä myös kurkistamassa, miltä näyttää lapsuudenkotini. Hyvänä ovat uudet asukkaat sitä pitäneet, talo näyttää paremmalta kuin meidän perheen aikana. Kuortane ja minä olemme sinut, kummallakaan ei ole toisilleen suuremmin annettavaa. Minun paikkauskollisuuteni ei ole parasta mahdollista, sen olen jo huomannut. No, on Kuortaneella kaksi rakasta paikkaa: kirkkoranta ja golfkenttä. Nuo kaksi tulevat olemaan minun Kuortaneeni.


Enää yhdeksän yötä.

Kommentit

  1. Voi olisit vaan ihmeeessä tullut piipahtamaan :) ja kaikkea hyvää tulevaan reissuun! Mielenkiinnolla seuraan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Anne, oli vähän tiukka aikataulu. Tulen sitten ensi kesänä. Hyvää syksyä teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  3. Turvallista matkaa Outille, Riittalle ja koirille.
    Pitäkää hauskaa ja nauttikaa-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanko on valmiina uuteen hittikesään

STRÖMFORSIN RUUKISSA TAOTAAN UUSIA MENESTYSTARINOITA

Guesthouse Little Tundra vie Lahdessa moniin maailmoihin