Kun tänään lähden

Aamuviideltä olo on kuin pikkulapsena jouluaattona. Perhoset kutittelevat vatsanpohjassa. Tänään on se päivä, jota olen odottanut kuukausia.

Helsingin lähiö vielä nukkuu. Kuuntelen hiljaisuutta ja päässäni pyörii melkoinen karuselli. Kuinka ihmeessä saamme sisareni kanssa mahtumaan nuo kaikki matkatavarat autoon? Mitä jätämme pois, jos Nissan ei nielekään kaikkea?

Matkani alkoi Suomessa jo torstaina, kun koirien kanssa hurautimme Seinäjoelta Tampereelle. Tutustuin uuteen kumppaniini Tomppaan, joka tulee olemaan korvaamaton poikaystävä läpi Euroopan. Navikaattori on mainio vehje, reitin lisäksi siitä on paljon parempi seurata ajonopeutta kuin auton mittarista. Lisäksi se kilkuttaa jokaista kameraa etukäteen. Auton tuulilasissa kiikkuu myös pikkuinen kamera, joka kuvaa vastaantulevaa liikennettä. Jos jotain tapahtuu, minulla on todistusaineisto valmiina. Että en se ollut minä, joka törttöili.

Tampere oli piipahdus Italiassa, pääsin vihdoinkin maistamaan Pizzeria Napolin herkkuja hurmaavan nuoren miehen seurassa. Keskimmäistä veljeksistä kuunnellessani mietin, että on noista pojista kehkeytynyt hauskoja tapauksia. Juttu kulkee ja elämä on mallillaan, niin kuin nuorena kuuluukin. Huippua, että saan kaikki poikani matkan loppuosuudelle mukaan. Siitä tulee todennäköisesti tämän rallin vauhdikkain osuus.

Kun perjantaiaamuna ajelin Helsinkiin, koiratyttöset ihmettelivät outoa käytöstäni. Piti kiljahdella välillä onnesta, sen verran korkealla fiilikset ovat. Kummasti ne palaset vain loksahtelevat paikoilleen. Löysin Fuengirolasta ihanan asunnon, pikkuisen talon, joka on unelma. Kaksi makuuhuonetta, tilava olohuone ja aidattu piha koiria varten. Selvisi, että talon omistaja on myös kahden koiran omistaja ja meitä yhdistää se, että kummallakin on Lancashire Heeler -rotuinen hännänheiluttaja. Tuo oli kuulemma ratkaiseva asia, mikä sai vuokraemännän päätymään minuun. Mainiota, meidän pikku-Iitu on ansainnut ylimääräisen herkun. Voin muuten lämpimästi suositella asuntoa Fuengirolasta etsiville Zodiacon Satu Salosta. Mahtava palveluasenne, eroaa edukseen muista aurinkorannikon asunnonvälittäjistä.

Tässä nyt ollaan, aamukuudelta hyppäämässä seuraavalle askelmerkille ja uusien tarinoiden pariin. Moni on kysynyt, että jännittääkö. Etkö jää kaipaamaan? Kuinka uskallat lähteä? Juu, jännittää välillä ihan perkeleesti. Sorry, en jää kaipaamaan mitään, koska en koe menettäväni mitään enkä ketään siirtämällä osoitteeni neljäntuhannen kilometrin päähän. Yhteydet toimivat ja koneet lentävät joka päivä. Uskallusta tämä kyllä vaatii jonkin verran… heikkoina hetkinä ajattelen, että mitä tapahtuisi, jos en lähtisi. Ei, minulle sopii paremmin, että nostan kytkimen ylös ja painan kaasua.

Minusta tuntuu myös siltä, että mukanani on virtuaalinen bussi matkakumppaneita. Teitä nojatuolimatkailijoita, jotka olette kertoneet seuraavanne innolla reissuani. Toivottavasti seikkailuni kiinnostaa tulevaisuudessakin ja innostaa toteuttamaan omia unelmianne.

Nyt otan oppia Nikestä: just do it. Ei enää yhtään yötä, sillä tänään lähden. Kylmästä lämpimään ja aion nauttia jokaisesta hetkestä.

Elämäni espanjattarena alkaa nyt.