Ystävyyttä ja lyhyitä kaaria

Tunteet nousevat pintaan, kun lähtö lähenee. Aika moni läheinen on jo tullut hetkeksi hyvästeltyä.

Mistä on todelliset ystävät tehty, sitä on tullut mietittyä useaan otteeseen viime vuosina. Varsinkin kun elämässäni on myllertänyt monenlaista muutosta, mikä on vaatinut paljon myös ystäviltäni. Kuka jaksaa kuunnella, ymmärtää ja hyväksyä kaikki mutkat?

Onko enää edes olemassa ehdotonta ystävyyttä, joka kestää läpi elämän? Vai onko sittenkin niin, että ihmiset kulkevat toistensa rinnalla jonkun aikaa ja sitten ystävyys vain himmenee, syystä tai toisesta? 

Minulle ystävät ovat tärkeitä myös minäkuvan muovaajina. Olen ajatellut, että en voi olla ihan ikävä tyyppi, kun rinnalleni on ilmestynyt noin upeita ystäviä. Että he ovat halunneet sijoittaa minuun kallisarvoista aikaansa, kuunnella ja myötäelää. Tai sitten onkin toisinpäin: taidan olla aikamoinen kusipää, kun olen niin monta kertaa saanut henkisesti turpiin ystävyyssuhteissa…

Todennäköisesti totuus on jotain tuolta väliltä, sillä ystävyys muuttaa koko ajan muotoaan. On kyllä ihan puppua väittää, että ihmiset eivät muutu matkan varrella. Vai miltä kuulostaa entinen lapsuudenystäväni, joka haukkui maahanmuuttokeskustelun kuohuessa suvakkihuoraksi? Jokainen meistä on oman elämänsä tuotos, joka on saanut monenlaisia vaikutteita ja peilaa niitä sitten ystävyyssuhteisiinsa.

Eräs ystäväni teki minusta loistavan luonneanalyysin: olen lyhyiden kaarien ihminen. Elän vahvasti tässä ja nyt, jaksan hyvin harvoin katsella elämäni peruutuspeiliin. Menneisyydelle ei voi enää tehdä mitään. Eikä itse asiassa tulevaisuuskaan minua kovasti mietitytä, koska sen kanssa voi käydä hassusti. On parempi pitää katse eteenpäin ja mieluusti ylöspäin.

Näin suuren seikkailun alla ystävyyssuhteista tulee arvoituksia. On kiehtovaa kokea, millainen myllerrys käy läpi lähipiirini. Kenen kanssa side vahvistuu, kuka kerii oman lankansa kerälle? Ja millaisia uusia ystäviä maailmalla on kenties odottamassa?

Vielä 19 yötä. Jaksaa, jaksaa…