Totuus pähkinänkuoressa

”Samaa elämää se on Fugessa kuin ääsjoellakin. Ehkä vähä paree ilmasto. Laskut tulee maksuun. Ihimiset välillä paskoja välillä kivoja. Uutta joo mut arki o arkia epsanjassakin.”

Näinhän se on, mitä Facebookin viestikentässä seisoo. Joka paikassa tulee arki ja laskut on maksettava (juuri maksoin marraskuun vuokran). Mutta en usko, että ihan samaa elämää, koska ilmasto ja valo tekevät ihmisten arjesta iloisempia. Puhumattakaan vuorista, merestä ja muutenkin kauniista maisemista.

Vein aamulla poikani lentokentälle. Kyyneleet nousivat silmiini, kun aikuiset miehet lähtivät innokkaana kukin omaan kaupunkiinsa: Vaasaan, Tampereella ja Seinäjoelle. Hyvähän se on, että lapset irtautuvat kotipesästä ja kasvattavat itselleen siivet. Keskustelujen perusteella heillä on myös vahvat juuret, joissa oman perheen ohella merkittävässä osassa ovat ystävät. Kallistun jopa sille kannalle, että ystävät ovat arjessa se kannattelevin tukiverkko. Vanhempien tehtävä on tukea aikuisia lapsiaan silloin, kun he sitä tarvitsevat. 

Tulin pohtineeksi poikien aikana ääneen, että entä jos Fuengirolan elämä ei sovikaan minulle. Mitä jos en viihdy täällä? Sieltä tuli saman tien tuhti annos realismia: ”Missä muka viihtyisit paremmin, Seinäjoella vai Tampereella?” Huumorilla höystäen tuli myös selväksi se, ettei kukaan todellakaan kaipaa äitiä kämppiksekseen.  

Eli täällä ollaan, optimistisella mielellä ja sopivasti hukassa kartalta. Tompan kanssa ajelin aamulla ylimääräisiä kilometrejä lentokentältä hotellille, mutta tuleepahan samalla tämä paikka tutuksi ja voin ihailla aurinkoisia maisemia. Mieleen on muistunut myös yli kahdenkymmenen vuoden takaiset ajat, kun muutimme vuodeksi Turkuun. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Ainakin aluksi on oma viehätyksensä asua paikkakunnalla, joka on turistien suosima. Sitähän Seinäjokikin on kesätapahtumien aikaan.

”Nauti ja pidä huolta ittestäs ja koiruusta. Terv. tympiä täti ps hyvin ajettu!” Kiitokset oivallisesta palautteesta, tympiä täti ja te kaikki muut, jotka olette matkan varrella minua tsempanneet. Takana on 7 150 kilometriä ja 12 maata. Bensoihin meni vähän vaille 900 euroa, tietulleihin hiukan alle parisataa euroa, 33 vuorokauden majoituksiin koko porukalta (siskolta, pojilta ja minulta) noin 2150 euroa. Lisäksi upposi rahaa koirien majoituksiin, lentolippuihin, auton pysäköintiin ja tietenkin ruokaan. Kokemus oli kyllä jokaisen euron väärti. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä aion lähteä, mutta muutamaan viikkoon ei kyllä pitemmät automatkat innosta.

Mitäkö opin matkalla? Ainakin sen, ettei kannata tankata autobaanojen varren asemilla. Bensalitra on noin 30 senttiä kalliimpaa. Ja että majoituspaikan löytymiseen (auton parkkeeraaminen, oikean osoitteen etsintä ja avaimen saaminen) kannattaa varata aikaa. Tietullit toimivat eri tavoilla, joskus pitää maksaa heti ja toisinaan vasta tullialueen loputtua. Passitarkastuksia ei juuri rajoilla ole ja liikenne ei ole niin hurjaa kuin etukäteen kuvittelin. Kyllä siellä selviää naisihminenkin kun pitää vain mielen rauhallisena.

Tämä blogi ja elämäni jatkuvat koiratyttösten kanssa aurinkorannikolla, jossa aurinkokaan ei ihan joka päivä jaksa paistaa. Mutta niillä eväillä mennään, mitä eteen tulee. Onneksi moni ystävä on luvannut tulla kyläilemään, se jos mikä piristää arkea.