Puomigate iski Italiassa

Autoilu on Italiassa melko simppeliä – jos ei olisi puomeja. Niiden kanssa joutuu useammin ongelmiin kuin itse ajaessa.

Myös parkkipaikan etsintä sai ensimmäistä kertaa koko matkan aikana kylmän hien otsalle, kun saavuimme keskiviikkona Triesteen. Tomppa navigoi ihan mallikkaasti varaamaamme majoituspaikkaan, mutta hupsista: kadut olivat ammuttuna täyteen autoja ja mopoja.

Minulta alkoi tunnin kiertelyn jälkeen usko loppua, ja ehdotin siskolleni koko kaupungin skippaamista huonojen parkkiolosuhteiden takia. Päädyimme vielä soittamaan viimeisenä oljenkortena vuokraisännälle, joka kertoi lähellä sijaitsevasta maksullisesta parkkihallista. Ihan kiva, olisi nyt kertonut tuon informaation heti ensimmäiseen kyselyymme sopivista parkkipaikoista.

Saimme siis auton turvallisen parkkiin maan alle yöksi. Auton parkkeeraaminen vieraassa maassa vaatii muuten ylimääräisiä toimenpiteitä. Me tapaamme kuvata ympäristöä, että varmasti löydämme uudelleen autolle. Olisi niin noloa selittää poliisille, että emme muista mihin automme jätimme…

Tänä aamuna suoritin asiallisesti 16 euron parkkimaksun ja ajoin hallista ylös portille. Puomi ei noussut mihinkään ja automaatti näytti maksusta uupuvan 1,70 euroa. Lievä puna nousi kasvoilleni, kun katselin taakse pysäköityjä autoja. Mitäs nyt tehdään? Meidän perässä olevasta autosta käveli herrasmies luokseni tiedustelemaan, miksei jono etene. Otimme yhteyden napin päässä olevaan puomivirkailijaan. Siellä oli tosi niuho tyyppi, ei auttanut vedota turisti-korttiin, maksu oli maksettava. Kävelin kiltisti automaatille lataamaan lisää kolikkoja koneeseen.

  

Seuraava puomigate iski Miramare-linnalla, jossa pysäköintipaikan automaatti oli epäkunnossa. Siellä oli onneksi ihan oikea ihminen rahastamassa meidät parilla eurolla jatkamaan matkaa. Vitsailimme siinä jo siskon kanssa, että kylläpäs nyt nuo puomit tänään ahdistavat. Emme osanneet aavistaa, että pahin oli vasta tulossa. Tietullipuomigate!

Jotenkin sitä vain sattui käymään niin, että ajoimme rekkojen imussa tietulliin, joka oli tosi hienosti auki. Paitsi sitten meidän kohdalla puomi laskeutuikin juuri samalla hetkellä, kun olimme sen alla. Auto ehti ilman osumaa toiselle puolelle, mutta sehän ei ratkaissut koko ongelmaa. Olimme tietullialueella ilman asianmukaista tikettiä. Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että siinä vaiheessa olisi pitänyt pysähtyä ja hakea oma tiketti messiin. Olisi pitänyt, mutta ei vain tullut niin tehtyä.

En suosittele kenellekään matkustamista jäniksenä tietullitiellä, mutta jos kuitenkin sattuu käymään tämänkaltainen moka, kannattaa poiketa autobaanalta pois pienempään liittymään. On vähemmän noloa selitellä mokaa ilman ylimääräisiä silmäpareja. Me kehittelimme tarinan, että olemmekin matkalla Trevisoon ja ajoimme pikku mutkan sinne suuntaan. Miehittämätön tietulli odotti meitä liittymän jälkeen. Painelimme nappia ja kyselimme, että: ”Helou, is there anybody?” Nyt sekin on sitten testattu, että kyllä sieltä joku juttelee koneen kautta ihan englanniksi. Ja että luukkuun pitää laittaa kolikkoja ja vielä vitosen setelinkin kone vaati.

Ihanaa, selvisimme säikähdyksellä ja pikkurahalla eteenpäin. Seuraavaan tietulliin ajoimme mallikkaasti. Saimme tiketin ja puomi nousi oikeaan aikaan kuten pitääkin. Kehuskelin ajaessani maksupisteelle, että kyllä me nyt olemme jo ihan ammattilaisia näiden tullien ja puomien kanssa. Juu ei: lippu ei toiminut eikä korttimaksu onnistunut. Onneksemme kopista tuli ulos hymyilevä heppu, joka ymmärsi hyvin suomalaisten naisturistien pikku tietulliongelmat.

Että sellainen puomipäivä täällä Italiassa. Kyllä oli miellyttävä päästä pienempiin ympyröihin Gardajärven Malcesineen lumoaviin ja puomittomiin maisemiin. Aina kannattaa muuten kysyä – saimme vaihdettua Locanda Bellavista -hotellisssa parvekkeelliseen kulmahuoneeseen järvinäkymällä ilman lisämaksua.