Vihreäsilmäinen joulukoira
Lemmikeistä on välillä haastavaa
huomata, milloin joku oire vaatii eläinlääkärillä käynnin. Onneksi tuli
mentyä tällä kertaa, vaikka olikin jouluaatto.
Olin seurannut muutaman
päivän pikkuisen Iitu-koiran outoa käytöstä, kuinka se hinkkasi peppua mattoon.
Lisäksi toinen silmä näytti pienemmältä. Arvelin, että koiraa vaivaa anaalirauhanen ja että silmässä saattaa olla tulehduksen alku. Ystäväni koiralla oli ollut myös anaalirauhasvaiva ja hän vinkkasi, että kannattaa poiketa Los Pacosissa lähellä kotiani sijaitsevalle Vetsur-eläinlääkäriklinikalle.
Jouluaattona katselin Iitun käytöstä ja olin jo luopumassa koko eläinlääkäriajatuksesta, sillä
tytteli näytti voivan ihan hyvin. Toinen silmä tosin oli vähän pienempi, mutta
koira oli tavalliseen tapaan pirteä. Sitten tuumasin, että käyn
varmuuden vuoksi kävelylenkillä Vetsurissa kysymässä, jos joku vähän vilkaisisi
koiraa. Painelin sisälle klinikalle ja selitin englanniksi, että epäilen
anaalirauhasta. Näytin vielä kännykästä kääntäjäohjelmalla espanjaksi, että
mitä tarkoitan. Todella mahtavaa palvelua, pääsimme noin vartin odottelun
jälkeen eläinlääkärille ilman ajanvarausta. Mitenkähän olisi ollut Suomessa?
Tutkimuksissa ilmeni, että
peppupuoli oli paljon harmittomampi juttu kuin silmäpuoli. Eläinlääkärin diagnoosi
oli, että koiralla on kuivasilmäisyys eli keratoconjuctivitis sicca -sairaus. Tutkimuksessa
laitettiin jotain ainetta, joka muutti Iitun silmät jännän vihreiksi. Kotimatkalla muutama
ohikulkija katseli ihmetellen, että onpas kirkassilmäinen joulukoira.
Googlettamalla sain
vahvistuksen eläinlääkärin kertomukselle, että sairaus on kohtalaisen yleinen,
ikävä ja kivulias silmäsairaus. Kyynelrauhanen ei toimi normaalisti, mistä
aiheutuu silmän kuivuminen ja ravinteiden kulkeutumisen estyminen. Iitun silmän
sarveiskalvolle oli jo tullut haava, joka vaati välitöntä antibioottilääkitystä,
kipua lievittäviä ja kosteuttavia silmätippoja. Mikäli koira jää ilman hoitoa,
pahimmillaan sen silmä voi puhjeta.

Joulutunnelma on nyt aika
hukassa, en tosin muutenkaan ole ollut moneen vuoteen enää joulufani. Minulle sopii
erinomaisesti viettää joulunpyhät täällä Aurinkorannikolla. En ole kaivannut
perinteisiä jouluherkkuja, ja paljon mieluummin nautin kävelystä merenrannalla
kuin lumihangessa. Ja pianhan tämäkin joulu on onneksi taputeltu
muistojen mappiin, joten: kel joulu vielä on, siitä nauttikoon.
Loppiainen onkin sitten jo
ihan uusi juttu. Sitä juhlitaan täällä Espanjassa enemmän kuin joulua.
Olen hieman confused, sinä joka olit sitä mieltä että suomessakin monikulttuurisuus on rikkautta päätit sitten lähteä täältä ikävästä suomesta ehkä kaikkein "eksoottisimpaan" maailmankolkkaan eli Fuengirolan Los Pacosiin. Kakkosvaihtoehtona lienee ollut Florida taikka Pattijoki, jota myös Pattayaksi kutsutaan. Ok. Ei siinä mitään, kaalikääryleet, lihapullat ja tummaleipä lähellä, tekisi mieli vetää jonkin laiset assosiaasiot noiden ruokien ja nykyolemuksesi perusteella, mutta olkoot. Eläisit nyt edes niin kuin opetat.
VastaaPoistaToki, tuo otan sen mikä minulle sopii, on melkoisen yleinen maailman katsomus, joten et ole sen kanssa yksin.Toivotan toki sydämeni pohjasta sinulle onnistumisen hetkiä eksoottisessa Fugessa, mutta suosittelisin oikeasti sitä Marokkoa enemmänkin, siellähän ehdit kerran jo päiväretkellä pistäytymäänkin. Et tainnut kuitenkaan päästä ihan sinuiksi paikallisen kulttuurin kanssa, siellä saattaa eurooppalainen olla ihan päätä lyhyempi vaikka kuinka tykkäisi heidän ihanasta erilaisesta elämäntavasta, parempi siis pysyä siellä välimeren toisella puolella...?
Toinen paikka on toki ihan suomen Oulu, mutta siellä ei pysty golfaamaan talvikuukausina. Taitaa olla sinulle ihan senkin takia pois matkasuunnitelmista.
Mukavaa eksoottista jatkoa sinne Fugeen, ei minua se sinun sinne muutto oikeasti ahdista, se miikä ahdistaa on kaksinaamaisuus joka aina liittyy teihin toimittelijoiden maailmanparannukseen. Olen muuten itse ajatellut hakeutua sinne jossain vaiheessa elämääni, mutta en aio sitä ennen opettaa ketään taikka mitään uskomaan taikka seuraamaan esimerkkiäni.
Ja nuo kaikki tavutukseen liittyvät ongelmat ovat kyllä kiitos tämän surkean alustan. Outille kaikesta huomlimatta homogeenista yhteiseloa Fugen auringon alla. MUISTAKAA! Älkää eläkö niin kuin Outi tekee, vaan niin kuin Outi käskee ;)
VastaaPoistaKuule Bettina tai mikälie, aika asiattomia kommentteja nuo yllä olevat, mutta osoitat toki niillä, että sydämen sivistys ja ilmeisesti muukin sivistys on kiertänyt sinut kaukaa. Suosittelen tarkastelemaan itseäsi ja miettimään omaa henkisen kasvun polkua vaikka uudenvuoden lupauksena itsellesi.
VastaaPoistaWuhuu, kuurtaneen sisäsyntyinen sukusiittoinen ääni puhuu. Great! Tällä mennään :)
Poista