Yllätysvisiitti Suomeen

Vatsanpohjassa kipristeli viime perjantaiaamuna, kun astelin Seinäjoella työpaikan portaita ylöspäin. Miltähän tuntuu nähdä työkavereita parin kuukauden tauon jälkeen? Mitenkähän he suhtautuvat, kun ilmestyn yllättäen työpaikalle?

Alun perin minun ei pitänyt tulla enää tänä

vuonna Suomeen, mutta innostuin pikku visiitistä, joka sopivasti ajoittui työpaikkani pikkujouluviikonloppuun. Kolmen päivän työkeikka BSTR:n konttorilla  Seinäjoella teki hyvää, ehdin päivittämään kuulumiset melkein kaikkien työkavereiden kanssa ja tekemään vähän duuniakin. Tuli tunne, että olin työyhteisölle mukava yllätys ja kuulun yhä tiiviisti tuohon ihanaan porukkaan, vaikka vähän kaukana töitä teenkin.

Oli myös huippua nähdä ystäviä, tuntui kuin olisi ollut vain hetki kun edellisen kerran tavattiin. Sitähän se ystävyys parhaimmillaan on, ei se katso aikaa eikä välimatkaa. Onneksi pojatkin ehtivät opiskelu- ja pikkujoulukiireiltään äitiään moikkaamaan. Yhteinen jouluateria Pancho Villassa, ei tosin ihan perinteinen sellainen. Ehdin myös luottokampaajalleni Karitalle Cut Pointiin ja sain hiukset joulukuntoon, näillä väreillä mennään pitkälle kevääseen.

Sää oli kylmä ja kohtuullisen siedettävä – kun tiesin, että minun täytyy kestää talvea vain muutaman päivän. Huh, olin jo unohtanut, miltä talvi tuntuu, se ei ole todellakaan minun juttuni. Kävin Seinäjoella Kampusrannassa kävelylenkillä ja yritin löytää kaunista kuvattavaa. Jäällä juoksennellut valkoinen pikkueläin kipitti piiloon eikä aurinkokaan suostunut kunnolla näyttäytymään. Niin harmaata, synkkää ja ankeaa. Seinäjoki ei ainakaan talvella hurmaa kauneudellaan. Olisikohan kovin kallista, jos valaistuksella vähän paranneltaisiin kaupunkikuvaa? Avaruuden pääkaupunkiin sopisi esimerkiksi iso avaruussukkula, joka loistaisi valoa ohikulkijoiden elämään. Puistossa keikkuvat sateenvarjot ovat kauniita, mutta niitäkin on vaatimattoman vähän.

Onneksi on ihmiset, jotka tekevät karustakin paikasta viihtyisän. Ehkä siinä piileekin Seinäjoen menestyksen salaisuus? Kun on aitoa sisältöä ja kova usko itseensä, voi ulkokuori olla vähän vaatimattomampi.

Miltäkö tuntui palata Fuengirolaan? Olen tämän päivän henkäillyt ihastuksesta, rapsutellut koiriani ja nauttinut joka hetkestä. Täällä asuvien ja lomailevien viestit, kutsut koiralenkille aamuaurinkoon, appelsiineja keräämään, shoppailemaan ja iltapäiväkahville… tuntuu, että olen palannut kotiin. Valo, maisemat ja lämpötila ovat kohdallaan ja välittömät ihmiset tuovat oman mausteensa. Rakastan tätä paikkaa, joka tuntuu niin omalta.