Avainasioita ja ystävyyttä

On hienoa huomata, että espanjalainen elämäntapa tarttuu täällä Fugessa myös meihin jäykkiin suomalaisiin. Hyvin harjoitellut poskisuudelmat tulevat jo melko luontevasti.

Hip hei, täällä on nykyään niin paljon nopeita käänteitä, etten ehdi edes tätä blogia kirjoittaa. Fuengirolassa nimittäin sattuu ja tapahtuu koko ajan, hyvä että pysyn vauhdissa mukana.

Hyvä esimerkki oli viime viikon sunnuntai. Olin ensin ystävien kanssa golfaamassa mielenkiintoisella Alhaurin golfkentällä, joka tarjoaa edullisen vaihtoehdon harjoitella lähipeliä upeissa maisemissa. Green fee maksoi par3-kentälle vain 18 euroa ja sillä olisi saanut kiertää vaativaa temppukenttää niin monta kertaa kuin vain ehtii. Kentän ympärillä kukki mantelipuita ja vuoristonäkymät olivat huikeat. Oli sen verran kylmä tuuli, että meille riitti yksi kierros. Hauska yksityiskohta oli, että klubitalolla oli jaossa ilmaisia appelsiineja ja mandariineja.

Golfkentältä oli lyhyt matka suosikkikylääni Mijas Puebloon. Tie kulki läpi kauniin vuoristoreitin ja kylästä löytyi erinomainen intialainen ruokapaikka. Herkullisen ruoan jälkeen oli kiva kierrellä kylän putiikeissa.  Sitten soi kännykkä: ”Missä olet, täällä on pikku ongelma. Olen kadottanut kotiavaimeni.” Ystäväni oli jäänyt lapsen ja koiran kanssa äkillisesti kodittomaksi, sillä aviomies oli työkeikalla Suomessa eikä täällä Espanjassa ole huoltoyhtiöitä, jotka tulisivat avaamaan oven. Ei hätää, kurvasin autollani hakemaan asunnottomat kotiini yöksi.

Seuraavana päivänä aloitimme oven avausoperaation soittamalla naapuritalon perheen ovikelloa useaan kertaan. Parvekkeelle ilmestyi vihaisen oloinen mies aamutakissaan. Hän onneksi leppyi, kun ystäväni selvitti espanjaksi akuutin hätätilanteen. Ja että ratkaisu olisi löydettävissä parvekkeen kautta. Henkeä pidätellen katselimme yläilmoihin, kun Bruce Leen näköinen mies asteli kolmannessa kerroksessa kaidetta pitkin pylly vilahtaen ystäväperheen parvekkeelle, sai ikkunan (joka oli onneksi lukitsematta) kautta auki parvekkeen oven ja kodittomuus päättyi onnellisesti.

Täällä Espanjassa olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, miten ystävyys kannattelee monenlaisissa tilanteissa. Ja että on uskallettava pyytää apua ja itse auttaa tarvittaessa. Aina sitä oppii uutta, kun vain heittäytyy erilaisiin juttuihin. Olen muun muassa asunut pari vuorokautta vuoristossa uuden ystäväni muistisairasta isää hoitamassa. Hurmaavan kahdeksankymppisen kanssa vietetyt päivät vahvistivat kantaani, että vanhusten on hyvä elää mahdollisimman pitkään perheissä, se pitää mielen

virkeänä. Eikä se nyt niin kovasti haittaa, vaikka toistellaankin samoja asioita muutaman kerran päivässä.

Olen löytänyt täältä Espanjasta ystäviä, joiden uskon jääneen pysyvästi elämääni. Olen heistä tosi kiitollinen, sillä aidot ja positiiviset ihmiset ovat minun voimaantumiskanavani. Seuraava haasteeni onkin oppia olemaan vain itseni kanssa – hiljaisuudessa on minulla hyvin paljon opeteltavaa, sen kertoivat myös Tarot-kortit. Aion ottaa uuden vaihteen elämässäni ja osallistua muun muassa ryhmämeditaatioon.

Opiskelen täällä myös Sofia-opistossa espanjaa, tosi hauskalla metodilla. Vähän samanlaisella, mitä Suomessa opetetaan pakolaisia. Meillä ei ole kirjoja, kyniä eikä papereita, kaikki tapahtuu toistoon ja muistiin perustuen. Lisäksi kavereita saa auttaa kuiskaamalla. Opettaja on huippu ja nauramme paljon yhdessä. Viime tunnilla sain heittäytyä Vladimir Putiniksi ja kertoa espanjaksi itsestäni suuren maan johtajana: no habla finlandés, soy sexy… kyllä täällä auringossa viihtyy. Yritän unohtaa aktiivisesti, että paluureissu odottaa jo kuuden viikon päässä.