Liikuttavia reseptejä talvimatkailuun


Hyvä mieli tuo terveyttä ja matkailun mieltä virkistävä vaikutus on kiistämätön. Kun matkustamiseen vielä yhdistää liikuntaa, niin voidaan puhua jo merkittävistä terveysvaikutuksista – ainakin hetkeksi. 

Täältä niitä nyt sitten tulee, seinäjokelaisia uusia kansanparannuskeinoja erilaisista oireista ja puutostiloista kärsiville. Nämä terveysmatkailuvinkit sopivat myös monenlaisten vaivojen ennaltaehkäisyyn ja niitä on turvallista nauttia pienellä porukalla.

Heitä huolet lumeen

Puhtaan valkoinen lumipeite rauhoittaa mieltä ja hivelee silmiä. Sitä voi käyttää myös terapiamattona – heittele frisbeetä tai saapasta halki nietosten ja nimeä jokainen lähtevä heitto yhdellä huolenaiheella. Jos kysymyksessä on kovasti mieltä painava asia, se voi vaatia useamman tiukan heiton. Parin tunnin heittelyn jälkeen huolesi ovat keventyneet, tai ainakin olet saanut mukavasti happea ja liikuntaa. Jos olet enemmän perinteistä golftyyppiä, niin sekin toimii mainiosti lumessa. Kunhan ei valitse valkoisia palloja ja muistaa tarkistaa, ettei kukaan liiku lyöntien vaara-alueella.

Luistele mieli iloiseksi

Luistelu on hyvää lääkettä alavireisyyteen. Seinäjoen jääurheilukeskuksen isolla tekojääradalla pääsee yleisöluisteluvuoroilla liitelemään, pyörähtelemään piruetteja ja etenemään matkaa 400 metrin pituisella radalla. Luistelusession jälkeen maistuu kuuma kaakao ja munkki tai kakkupala, piipahda vaikka keskustassa tunnelmallisessa Valkoinen Puu -kahvilassa tai Ravintola Joupiskassa.


Patikoi ja pyöräile pirteäksi

Lakeuden Elämysliikunta ry tarjoaa jämptisti suunniteltuja ja hyvin rakennettuja luontomatkailureittejä. Mitä jos lähtisitte porukalla, vaikka Komian kirkon kierrokselle Ylistaroon pitkin Kyrönjokivartta? Tai pitäisitte kisat Jouppilanvuoren sotilasesteradalla? Upeita elämyksiä tarjoaa myös suosittu keskustan tuntumassa sijaitseva Paukanevan esteetön reitti. Seikkailuhenkinen voi poiketa reitiltä omille pienemmille metsäpoluille. Mikään ei piristä niin paljon kuin kunnon kävelylenkki hyvässä seurassa, jonka kruunaa nuotiolla keitetyt kahvit. https://www.elamysliikunta.fi/#reitit

Vaihtelua kaipaava voi kokeilla maastopyöräilyä metsässä. Seinäjokelainen Wild Adventure vuokraa sähköavusteisia Fatbikeja: https://www.wildadventure.fi/e-fatbike/


Etsi geokätketyt aarteesi

Oletko koskaan ajatellut, miten monet vahvuutesi ovat piilossa pienessä purkissa, odottaen että joku älyäisi geokätköillä ne ulos? Talvilöydettävät geokätköt tunnistaa lumihiutalemerkistä. Samalla kun geokätköilet Seinäjoella, voit pohtia noita oman elämäsi kätkettyjä aarteita. Olisiko jo nyt se hetki, että ne saavat tulla päivänvaloon?  (https://geokätköt.fi)

Heittäydy vahvaksi Joupiskalla

Itsetunto vahvistuu, kun uskaltaa heittäytyä ja huomaa, ettei käynytkään huonosti. Laskettelu Joupiskalla antaa vapauden ja vauhdin tunteen, mutta hyvän lisän saat, kun laulat kovaa laskiessasi. Keuhkot vahvistuvat ja keräät mukavasti katseita. Jos haluat tehdä vaikutuksen, niin esimerkiksi Seinäjoen oman tytön Paula Koivuniemen laulut ovat kovaa valuuttaa. Tämän voit toteuttaa myös matalammalla profiililla pulkkamäessä, siellä suositeltavia ovat lastenlaulut. Vaihtoehtoisesti voit heittäytyä Duudsoniksi ja tehdä näyttäviä temppuja laudalla – siis vain omalla vastuulla. Kehutaan, että Joupiskalla on suksilla ja lumilaudoilla hyppiville näiden leveysasteiden parhaat hyppyrit ja reilit. Ihmiset tulevat sinne kauempaakin laskemaan niiden takia. (https://joupiska.fi)


Avaa elämällesi uutta latua

Mene yksin umpihankisuksilla tai lumikengillä metsään, sammuta kännykkäsi ja ala painella. Hiihdä tai askella niin kauas, että eksyt. Hengitä syvään ja nauti tunteesta: et ole tilanteen herra, vaan olosuhteiden narri. Lumiluonto on näyttänyt, kuinka heikoilla pieni ihminen on sen valtakunnassa. Kuulostele itseäsi, että mitenkäs tylsää se elämäsi oikein onkaan? Vai voisiko olla niin, että ankeus asustaa vain korvien välissä? Juu, se kännykkä kannattaa sitten avata hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa.




Lepo on hyvää lääkettä

Kun on liikkunut päivän luonnossa, terveysreseptin viimeistelevät kunnolliset yöunet. Jos pidät omatoimimatkailusta, on Kalajärvi juuri oikea osoite. Se toimii alkuvuodesta omatoimialueena. Matkailuauto tai -vaunu kannattaa ottaa mukaan, sillä teltassa voi olla kylmä: https://www.caravan-kalajarvi.fi

Vai miten olisi oma mökki tai yö maatilamajoituksessa? Esimerkiksi Maatilamatkailu Koivusalo Ylistaron Hanhikoskella, jossa metsän keskellä sijaitsevassa maalaistalossa on tarjolla aitoa eteläpohjalaista tunnelmaa ja perinteinen savusauna: http://www.maatilamatkailu-koivusalo.fi/index.php

Seinäjoen muuhun maatila- ja mökkitarjontaan voi tutustua tässä osoitteessa: https://visitseinajoki.fi/maatilamajoitus/

Blogi on julkaistu 14.1.2021 Visit Seinäjoen sivulla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanko on valmiina uuteen hittikesään

Seuraavaksi Sisiliaan?

STRÖMFORSIN RUUKISSA TAOTAAN UUSIA MENESTYSTARINOITA