Unelma aurinkoisesta Italiasta

Vihdoinkin tien päällä, tätä tunnetta olen kaivannut. Elämäni kolmas autoreissu Eurooppaan vie unelmien Italiaan. Siellä jossain Cilentossa odottaa vuorilla 1800-luvulla rakennettu kivinen mökki uusia asukkaita. 

Pari vuorokautta sitten alkanut reissu etenee hyvää vauhtia Tsekistä Itävaltaan. Tiet ovat huippukunnossa ja 120 kilometriä tunnissa on täällä perusnopeus. Vähän arvelutti matkata läpi koronamustan Baltian, siitä selvittiin yhden yön taktiikalla. 

 

Uutena tärkeänä asiakirjana on matkassa mukana koronapassi, sitä olen päässyt näyttämään kahdesti Liettuassa: paikallisessa Lidlissä ja hotellissa. Muuten rajat ovat entiseen tapaan auki, kukaan ei kysele mitään ja esimerkiksi Puolasta Tsekkiin huomasi valtakunnan rajan vain tekstiviestistä, joka toivotti tervetulleeksi.

 

Olen ensimmäistä kertaa matkassa ilman reissusesejäni, joista Oona tassuttelee nykyään sateenkaarisillalla ja Iitu jäi poikani luo Tampereelle. Reissumiehen kanssa ajelemme kahdestaan, tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti lämpöisempiin maisemiin.

 

Euroopan läpi ajaessa on aina lukemattomien valintojen edessä, se pistää tällaisen päättämättömän vaakaihmisen koville. Reitillä olisi niin paljon mielenkiintoisia kaupunkikohteita, joissa voisi poiketa: Varsova, Krakova, Wien, Salzburg…. Eivät nuo kauniit kaupungit katoa minnekään, jos sitten vaikka ensi vuoden paluumatkalle varaisi enemmän aikaa pysähdyksille.

 



Reissumiehen ajaessa mieliharrastukseni on bongailla netistä persoonallisia yöpymispaikkoja kohtuuhintaan. Kaksi ensimmäistä kohdetta ovat olleet onnistuneita. Erityisesti ensimmäinen yö Liettuassa Bistrampolis Manor -kartanohotellissa oli huikea elämys 53 eurolla. Myös Puolan 45 euron Palac Koronny oli upea. Nuo hinnat sisälsivät myös kahdelle aamiaiset. Kaunis miljöö ja herkullinen aamiainen, siitä on hyvä hotellikokemus tehty.

 

Suomesta Eurooppaan on edullisin väylä tällä hetkellä Eckerö Linen rahtilautta Vuosaaresta Muugaan, kaksi henkilöä ja auto vain noin 40 euroa. Kun alla on vielä auto, jolla ajaa tankillisella (täällä noin 90 euroa) 1200 kilometriä, niin matkanteko on erittäin edullista. Ruoat tapaamme ostaa paikallisesta Lidlistä, jossa aina saa hämmästyä halvoista hinnoista. 

 

Harmaa arki tuntuu nyt kovin kaukaiselta kumppanilta, kun maisemat vaihtuvat kirjoitushommia tehdessä. VerkkoMylly on liikkeessä oleva yhden naisen viestintätoimisto – yrittäjyys on antanut minulle mahdollisuuden asua missä haluan.

 

Unelmani talvesta Italiassa on toteutumassa. Jännittävää nähdä, että saako saapasmaa minut juurtumaan vai jatkaako levoton luonne edelleen sen oikean talvikodin etsintää. Reilut kolme vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen autoreissun alussa, että elämäni espanjattarena alkaa nyt. 


Ciao, nyt on vuoro kirjoittaa: La mia vita da italiana comincia adesso.  







 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanko on valmiina uuteen hittikesään

Seuraavaksi Sisiliaan?

STRÖMFORSIN RUUKISSA TAOTAAN UUSIA MENESTYSTARINOITA